perjantai 10. huhtikuuta 2015

ESINEET: Mari, Ilmari ja Topi

Topin esine: Lompakko
 Lompakko on noin 1940-luvulta ja ollut käytössä moni vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Lompakko on vaarini isän joka oli maatalous isäntä. Lompakko on aika suuri. Se johtuu siitä että setelit olivat silloin suuria. Lompakon sisällä on kuitteja muun muassa traktori kaupoista pakallisen isännän kanssa. Traktori kauppa oli silloiselle kyläyhteisölle suuri asia sillä se taisi olla kylän ensimmäisiä traktoreita ja sen avulla peltotyöt helpottuivat suuresti. kuitti on osamaksua traktorista ja sen hinta on 600 000 markka nykypäivän rahassa reilu 15 000 euroa.

Ilmarin esine: Kirje vankilasta
  Kannaksen vankilasta kirjoitettu kirje vuodelta 1942. Kirje on äidin isoisän kirjoittama ja hän kirjoitti kirjeen vaimolleen. Kirjeen kirjoittaja oli vankilassa, sillä hän oli kieltäytynyt menemästä etulinjaan tuolloin jyllänneessä jatkosodassa. Kirje on kirjoitettu, ikään kuin päivityksenä senhetkisistä kuulumisista ja tuntemuksista vankilaelämää kohtaan. Kirjeen teksti on hyvin kevyttä tekstiä verrattuna kirjoittajan senhetkiseen elämäntilanteeseen, joka johtuu ainakin osittain tuona aikana olleesta sensuurista. Kirjoittajalla oli tiedossa paljon valtion salaisuuksia ja kirjeitä vahdittiin hyvin tarkasti. Kirjeen tarkoituksena oli pääasiassa keventää kirjoittajan vaimon huolta miehestään, sillä sota-aikaan oli hyvin sekavat ja epätietoiset olosuhteet. Tuohon aikaan kirjeitä läheteltiin paljon varsinkin rintamalta kyseisistä syistä.


Marin esine: Jymy sikaritupakkaa
 Jymyn leikattua sikaritupakkaa 1977 luvulta, isän mummolta. Tuohon aikaan ihmiset polttivat selvästi enemmän, ja tupakka sisältää moninkertaisen määrän nikotiinia verrattuna nykypäivien vahvimpiin tupakkatuotteisiin. Isän kertoman mukaan hänen mummonsa poltti tätä piipussa, tämä olisi nykypäivänä outoa. Merkitys oli todella suuri siihen aikaan, sillä tupakointi oli arvostetumpaa ja sen haitoista ei paljoa tiedetty vielä. Suuri nikotiinin ja muiden haitta-aineiden määrä vaikutti suoraan ja paljon tietenkin ihmisten sen aikaiseen terveyteen. Tässä kyseisessä tuotteessa nikotiinia on 25 mg/g, joka on todella huima määrä, kyseistä Jymy sikaritupakkaa valmistettiin Turussa.  Jymy oli sikarinteossa jäänyttä ns. jämätupakkaa ja todella voimakasta, nykyään tämä ei saisi millään myyntioikeuksia. Tuotteen hintana näkyy 6,50 markkaa, joka on n. 1,10 euroa nykyään, eli tupakka oli silloin paljon halvempaa, mutta ei kumminkaan suoran verrannollista.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti